Naistoimikunta

Naistoimikunta
Naistoimikunnan tehtävänä ovat seuramme ladyjäsenten yhteisöllisyyden lisääminen. Lisäksi tavoitteena on naisjäsenistön pelitaitojen kehittäminen ja sen kauttakin peli-ilon kasvattaminen. Naisia rohkaistaan pelaamaan uusien pelikumppanien kanssa ja osallistumaan seuran järjestämiin kisoihin.

Punaiselta tiiltä

Uusi kausi on tänä vuonna antanut odottaa itseään. Kenttämestarimme henkilöstöineen on jo pitkään valmistellut kenttää meitä ja tulevaa kautta varten. Pelaamaan pääsemme heti, kun kasvu väylillä ja viheriöillä on saatu käyntiin.

Naistoimikunnan kanssa olemme rakentaneet tulevan kesän tapahtumakalenterin. Toivon, että sieltä löytyy jokaiselle sopivia tapahtumia ja kivoja kisoja. Osallistu rohkeasti tasoituksesta riippumatta, kaikki ovat lämpimästi tervetulleita mukaan! Lisätiedot tapahtumista ja kisoista löytyvät lähempänä ajankohtaa NexGolfissa sekä ilmoitustaululta. Ilmoitustaulu on meille tulossa naisten pukuhuoneeseen. Pukuhuoneeseen on tulossa myös Birdie-puu.

Uusina juttuina tälle kaudelle on naisten oma Ladies Eclectic 2017, jossa jokaisella täydellä (18 reikää) kierroksella voi yrittää parantaa omaa väyläkohtaista lyöntitulostaan. Kisassa huomioidaan kisan päättyessä oleva tasoitus. Lisätiedot ovat jo nähtävissä NexGolfissa.

Erityisesti yli 30 tasoituksella (tasoitus yli 30 / 1.5.) on Naisten Pelaa 100 pistettä kisa 2017, jossa osallistujien kesken arvotaan kuukausittain palkintoja ja elokuussa parhailla on mahdollisuus päästä valtakunnalliseen loppukilpailuun. Tästäkin lisätiedot löytyvät jo NexGolfista.

Kuukausittain järjestettävä Naisten peli-ilta on tarkoitettu ihan kaikille! Pelaamme mukavassa naisporukassa erilaisia pelilajeja, rennosti ja ilman kisaamista. Ensimmäinen on jo toukokuussa, torstaina 18.5. Tervetuloa mukaan!

Tapiolan ladypelaajille on oma Whatsapp-ryhmä Tag Ladyt peliseuran löytämiseksi. Voit liittyä ryhmään laittamalla yhteystietosi numeroon 040 5906315 (Päivi Konttila-Lokio). Kaikki naistoimikunnan jäsenet lähtevät mielellään peliseuraksi.

Pelataan tätä hienoa peliä rennosti, pilke silmäkulmassa. Nautitaan upeasta kentästämme ja mukavasta peliseurasta ja niistä kerroista, kun omakin peli tuntuu kulkevan. Hyvää pelikautta kaikille – kentällä nähdään!

Eeppo

Lady kapteeni

TaG ladyt – kisat ja tapahtumat 2017

Naistoimikunnan yhteystiedot:

Eeppo Haukka 040 9033226
Leena Tonttila 040 5075629
Katarina Pesola 050 5495020
Sirkka Suopohja 050 3080776
Ulla Björklund 040 7281979
Päivi Konttila-Lokio 040 5906315
Rita Ikonen 043 8200598